Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakkupohja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakkupohja. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Halloween-kakku
Esikoinen vietti 8-vuotissyntymäpäiväänsä ja lähestyvän Halloweenin johdosta juhlien ja kakun teemaksi valikoitui Halloween. Mitään yllätyksiä kakun sisään emme kuitenkaan halunneet, joten ulkokuoren alta löytyy mascarponejuustotäyte ja perinteinen mansikkatäyte (molempien täytteiden ohjeet löytyivät Kinuskikissan blogista).
Kakkupohja 1
4 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 2 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä. Halkaistaan jäähtyneeseen kakkupohjaan kaksi väliä.
Kakkupohja 2
3 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 1 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.

Kostutetaan molemmat jäähtyneet ja halkaistut kakkupohjat vaniljamaidolla (yhteensä 3 dl maitoa + 2 tl vaniljajauhetta).
Mansikkavaahto-täyte (alkuperäinen ohje Kinuskikissa)
2 dl Flora vispiä
100 g vaniljarahkaa
250 g mansikoita survottuna
4 liivatelehteä
tilkka mansikkamehua
n. 2 rkl sokeria
1. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdotetaan Flora Vispi ja lisätään vaahdon sekaan mansikkasurvos ja rahka.
3. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan mehu ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
4. Lisätään liivatemehu ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
5. Lisätään sokeria maun mukaan.
Mascarponejuustotäyte (alkuperäinen ohje Kinuskikissa)
4 liivatelehteä
3 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 ½ prk (à 250 g) mascarponejuustoa
2 tl vaniljasokeria
tilkka vettä
1. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdotetaan vaniljakastike ja lisätään vaahdon sekaan mascarponejuusto ja vaniljasokeri.
3. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
4. Lisätään liivatemehu ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
Sokerikreemi (alkuperäinen ohje Kinuskikissa)
125 g voita tai margariinia
1 tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä
Pehmennetään voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisätään vaniljasokeri. Sekoitetaan tomusokeri voin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Lisätään lopuksi vesi ja vatkataan vielä hetken aikaa. Notkistetaan kreemi lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä.
Koristelu
valmis vaahtokarkkimassa
valmis sokerimassa
elintarvikevärejä
elintarvikeliimaa
Kakun kokoaminen
1) Kootaan isompi kakku reunakalvon avulla omaan irtopohjavuokaansa. Täytetään toinen väleistä mansikkavaahtotäytteellä ja toinen väleistä mascarponetäytteellä.
2) Muotoillaan pienempää kakkupohjaa hiukan yläreunaa kaventaen ja kootaan kakku nurinpäin kelmulla vuoratun kulhon pohjalle. Toiseen väleistä tulee mansikkavaahtotäytettä ja toiseen mascarponetäytettä.
3) Annetaan kakkujen vetäytyä yön yli jääkaapissa.
4) Kuorrutetaan kakut kevyesti seuraavana päivänä sokerikreemillä.
5) Päällystetään sokerikreemillä kuorrutetut kakut vaahtokarkkimassalla.
6) Pujotetaan tukitikku "kurpitsan" sisään ja pinotaan kakut päällekäin.
7) Koristellaan sokerimassakoristein.
lauantai 13. kesäkuuta 2015
Linnakakku
Juhlimme tänään tyttäremme 4-vuotissyntymäpäiviä prinsessateemalla ja siksipä kakustakin tuli linna. Kakusta tuli iso, joten kakkupohjia leivoin 2 kpl ja torneja varten tein vielä kääretorttupohjan. Kakun väliin laitoin kahta erilaista täytettä: kuningatartäytteen ja valkosuklaavaahtotäytteen, jonka ohjeen olen alunperin löytänyt Kinuskikissan blogista. Kakku onnistui loistavasti. Tukirakenteet pitivät linnan hyvin kasassa ja täytteet olivat sopusoinnussa. Työläs kakku, mutta oli kyllä kaiken vaivan arvoinen.
Kakkupohja 1
4 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 2 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä. Halkaistaan jäähtyneeseen kakkupohjaan kaksi väliä.
Kakkupohja 2
2 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 1 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä. Halkaistaan jäähtyneeseen kakkupohjaan kaksi väliä.
Kostutetaan molemmat jäähtyneet ja halkaistut kakkupohjat vaniljamaidolla (yhteensä 2 dl maitoa + 2 tl vaniljajauhetta).
Kääretorttupohja
4 munaa
1 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoitetaan muut aineet keskenään ja lisätään vaahtoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 asteessa 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille. (Kääretorttupohja puolitetaan ja käyttetään vain toinen puoli. Ei kostutusta.)
Täyte 1: Kuningatartäyte
7 liivatelehteä
4 dl Flora vispiä
2 prk omenaista kuningatarsosetta
300 g rahkaa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
vettä
1. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdotetaan Flora Vispi ja lisätään vaahdon sekaan rahka, sokeri, vaniljasokeri ja sose.
3. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
4. Lisätään liivatevesi ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
Täyte 2: Valkosuklaavaahto
(alkuperäinen ohje Kinuskikissan blogi)
2 dl Flora vispiä
100 g vaniljarahkaa
130 g valkoista suklaata
1. Vatkataan Flora vispi vaahdoksi ja lisätään joukkoon rahka.
2. Sulatetaan valkosuklaa varovasti mikrossa ja lisätään täytteen joukkoon. Sekoitetaan.
Kakun kokoaminen
Kakkupohjien kostuttamisen jälkeen kootaan molemmat kakut täytteineen ensin irtopohjavuokiin reunakalvojen avulla ja annetaan jähmettyä muotoonsa. Täytetään kakkupohjien ensimmäinen väli ja kääretorttupohjan puolikas kuningatarvaahdolla ja kakkupohjien toinen väli suklaavaahdolla. Kääretoerttupohja rullataan napakasti leivinpariin. Sekä kääretorttu että täytetyt kakut saavat asettua jääkaapissa yön yli.
Seuraavana päivänä pinotaan kakut välilevyn ja tukipilarien avulla päällekäin. Päällystetään kakut kauttaaltaan sokerikreemillä (alkuperäinen ohje Kinuskikissan blogi).
125 g voita tai margariinia
1 tl vaniljasokeria
250 g tomusokeria
1 rkl vettä
Pehmennetään voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisätään vaniljasokeri. Sekoitetaan tomusokeri voin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Lisätään lopuksi vesi ja vatkataan vielä hetken aikaa. Notkistetaan kreemi lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä.
Leikataan lopuksi päällimmäiseen kakkuun kaksi pientä lovea kahta isompaa tornia varten,
Koristelu
valmista sokerimassaa ja kaulintamassaa
jäätelöihin tarkoitettuja vohvelitötteröitä
elintarvikeliimaa ja elintarvikevärejä
**Tornien huiput ovat reunoista tasoitettuja jäätelötötteröitä, joiden pinta on päällystetty sokerimassasta muotilla otetuilla ympyröillä. Kiinnitykseen on käytetty elintarvikeliimaa.**
**TKutakin tornia tukemaan on työnnetty mehupilli.**
**Muurit ovat kaulintamassaa, johon kuviot on tehty veitsellä painamalla.**
**Linnan ovi on sokerimassaa, joka on värjätty ruskeaksi kaakaojauheella.**
**Koristeet on valmistettu sokerimassasta muotteja käyttämällä.**
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Kinuski-puolukkakakku
Äitienpäivän kunniaksi leivoin kakun, johon lähtökohtana oli Fazerin sivulla ollut Omar-kinuskin ohje. Kaveriksi kinuskille hain jotain vähemmän makeaa, joten päädyin kokeilemaan jugurtti-puolukkatäytettä. Koska kakku oli hyvin kokeellinen, leivoin vain pienen kahden munan kakkupohjan. Kakusta tuli nätti, mutta ei täysin onnistunut. Omar-kinuski näytti hyvätä, mutta kovettui jääkaapissa niin kovaksi, että leikattaessa kakku lähti ensin painumaan kasaan ja sitten kinuski tarrasi tiukasti kakkulapioon. No, makuahan se ei haittaa, mutta kyllä kakun pitäisi olla helposti leikattava. Täytteeseen myös hupsahti ehkä hiukan liikaa puolukkaa vaikka sinällään puolukka ja kinuski sopivat hyvin yhteen.
Kakkupohja
2 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 1 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä.
6. Kostutetaan jäähtynyt ja halkaistu kakkupohja vaniljamaidolla (1 dl maitoa + 1 tl vaniljajauhetta).
Puolukkatäyte
1 dl Flora Vispiä
200 g turkkilaista jugurttia
1,5 liivatelehteä
1 rkl sokeria / maun mukaan
2 rkl vettä
n. 2 dl (jäisiä) puolukoita
1. Vatkataan Flora Vispi vaahdoksi ja sekoitetaan joukkoon jugurtti ja sokeri.
2. Laitetaa liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
3. Lisätään liivateseos ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
4. Lisätään joukkoon jäiset puolukat ja levitetään täyte kostutetun pohjan päälle.
5. Hyydytetään täyte jääkaapissa yön yli.
Koristelu
Omar-kinuskikastike (alkuperäinen ohje Fazer)
*tässä vain puolikas annos, koska kakku oli pieni1 dl kuohukermaa
1/2 pussia (110 g) Omar-karkkeja
1. Kuumennetaan kerma pienessä kattilassa.
2. Lisätään joukkoon Omar-karkit.
3. Annetaan karkkien sulaa ja keitetään n. 15 min hämmentäen.
4. Annetaan jäähtyä ja levitetään kakun päälle.
Kermapursotukset
1,5 dl vaahdotettua Flora Vispiä
Ruusut
Omar-karkeista (ohje Fazer)
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Petoeläinkakku
Esikoinen toivoi 7-vuotissyntymäpäivilleen petoeläinteemaa, joten olihan kakunkin oltava toiveiden mukainen. Ihan eivät taitoni riittäneet petoeläinten muovailemiseen sokerimassasta, joten päädyin toteuttamaan teemaa maalaamalla elintarvikeväreillä sokerimassalle petoeläinten kuvia. Täytteeksi kakkuun käytin kinuskikissan blogin ihanaa kinuski-puolukkatäyttettä.
Kakkupohja
3 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 1 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä.
6. Kostutetaan jäähtynyt ja kahteen kerrokseen halkaistu kakkupohja vaniljamaidolla (1,5 dl maitoa + 1 tl vaniljajauhetta).
Pienet kakkupohjat
3 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 1 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä.
6. Halkaistaan jäähtynyt kakkupohja kahteen kerrokseen ja jaetaan sen jälkeen neljään samankokoiseen osaan. Leikataan jokainen neljästä sektorista ympyrän muotoiseksi. Kostutetaan kakkupohjat vaniljamaidolla (0,5 dl maitoa + 0,5 tl vaniljajauhetta).
Kinuski-puolukkatäyte (alkuperäinen ohje Kinuskikissalta), tässä ohje hiukan suurempana
Kinuskikastike:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
Kerma-tuorejuustovaahto:
2 dl kuohukermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
100 g (jäisiä) puolukoita
1. Valmistetaan ensin kinuskikastike. Mittataan kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumennetaan sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja keitetään parin minuutin ajan. Annetaan kastikkeen jäähtyä (kylmä vesihaude nopeuttaa).
2. Vaahdotetaan kerma ja sekoitetaan joukkoon notkistettu tuorejuusto.
3. Vatkataan kylmä kinuskikastike vaahdoksi ja sekoitetaan kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen.
4. Laitetaa liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
5. Lisätään liivateseos ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
6. Lisätään joukkoon jäiset puolukat ja levitetään täyte kostutetun pohjan päälle.Tehdään reunakalvojen avulla kaikkien kakkupohjien väliin 2 väliä täytettä.
7. Hyydytetään täytteet jääkaapissa yön yli ennen koristelua ja kermapursotuksia.
Koristelu
valmis sokerimassa
elintarvikeväri
elintarviketussi
**Valmistetaan kuvat jo hyvissä ajoin kaulitsemalla ja leikkaamalla sopivan kokoiset ympyrät. Annetaan ympyröiden kovettua, jotta kuvien maalaaminen on helpompaa.**
Suklaakerma (alkuperäinen ohje kinuskikissan blogissa), tässä ohje 1,5-kertaisena
3 dl Flora vispiä
150 g tummaa taloussuklaata
1. Vaahdotetaan Flora vispi.
2. Sulatetaan varovasti suklaa mikrossa.
3. Vatkataan sula suklaa vaahdon joukkoon.
Kermavaahto
1,5 dl Flora vispiä
sokeria
vaniljakremejauhetta (vajaa 1 rkl)
Vaahdotetaan Flora vispi ja lisätään joukkoon sokeria maun mukaan ja vaniljakremejauhetta rakennetta tukevoittamaan.
Kakun kokoaminen
1. Kootaan kakkupojat ja täytteet myötoonsa reunakalvojen avulla edellisenä päivänä.
2. Seuraavana päivänä päällystetään kakku kevyesti kauttaaltaan suklaakermalla.
3. Asetetaan maalatut sokerimassalevyt paikoilleen.
4. Tehdään suklaavaahtopursotukset.
5. Viimeistellään reunat kermavaahtopursotuksin.
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Popi Kissa -kakku
Vietimme nuoremman tyttären 2-vuotissyntymäpäivää ja kakkua pääsi koristamaan Popi Kissa ystävineen tytön lempi-TV-ohjelmasta. Täytteeksi vaaleapohjaiseen kakkuun laitoin taloussuklaavaahtoa ja vadelmia. Ja lisää vadelman makua toin kakkuun vadelmamarmeladilla, jota sivelin ohuen kerroksen kakun pinnalle ennen koristelua.
Kakkupohja
4 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
kolmanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 2 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jouhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 astetta 40 min
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä ja halkaistaan niin, että saadaa yksi väli.
6. Kostutetaan vaniljamaidolla ( ~ 1 dl maitoa + 1/2 tl vaniljasokeria)
Täyteet
Jäisiä vadelmia (kotimaisia)
Taloussuklaavaahtotäyte
2,5 dl Flora Vispiä
100 g maitorahkaa
130 g taloussuklaata
(sokeria maun mukaan)
1. Vatkataan Flora Vispi vaahdoksi ja lisätään joukkoon rahka.
2. Sulatetaan suklaa varovasti mikrossa ja lisätään joukkoon.
Koristelu
valmista sokerimassaa
elintarviketussi ja värejä ja siveltimiä
1 prk vadelmamarmeladia
1 prk Flora Vispiä vaahdotettuna
pursotustarvikkeet
**Sokerimassa kannattaa leikata oikeaan muotoon ja maalata valmiiksi jo pari päivää ennen, jotta kuva ehtii kuivua. Lisäksi maalatun levyn siirtäminen on helpompaa kakun päälle, kun sokerimassa on kovettunut.**
**Kuvan sokerimassan päälle tein samalla tekniikalla kuin Pyöräilykakussa.**
Kakun kokoaminen
maalattu sorimassalevy
1 prk vadelmamarmeladia (230 g)
1 prk Flora Vispiä vaahdotettuna (2,5 dl)
pursotustarvikkeet
1. Ympäröidään kostutettu kakkupohja reunakalvolla.
2. Ripotellaan pohjan päälle jäisiä vadelmia niin, että pohja peittyy.
3. Kaadetaan taloussuklaavaahto vadelmien päälle.
4. Nostetaan kostutettu kansiosa täytteen päälle.
5. Annetaan jähmettyä jääkaapissa yön yli.
6. Ennen koristelua sivellään ohut kerros vedelmamarmeladia kakun päälle ja sivuille.
7. Sivellään ohut kerros vaadotettua Flora Vispiä kakun reunoille.
8. Asetetaan maalattu sokerimassalevy kakun päälle.
9. Koristellaan reunat Flora Vispi -pursotuksin.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Krookuskakku
Tämä kakku valmistui nimipäiväonnittelukakuksi. Halusin tehdä jotakin yksinkertaista ja keväistä. Ihanan idean krookuksenkukista löysin Vaaleanpunainen nonparelli -blogista. Täytteeksi kakku sai jo aiemmin hyväksi havaitun vadelma-mascarpone-täytteen Kinuskikissan blogista.
Kakkupohja
3 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 1 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä.
6. Kostutetaan jäähtynyt halkaistu kakkupohja vaniljamaidolla (1 dl maitoa + 1 tl vaniljajauhetta).
Vadelma-mascarponetäyte
(alkuperäinen ohje Kinuskikissan blogi)
1 1/2 dl kuohukermaa
1/2 prk (=125 g) mascarpone-juustoa
1/4 dl sokeria
1 (= 56g) Daim-patukka rouhittuna
75-100 g suomalaisia vadelmia (jäisiä)
1. Vaahdotetaan kuohukerma.
2. Lisätään joukkoon mascarpone-juusto ja sokeri.
3. Vatkataan, kunnes täyte on riittävän jämäkkää. (erota 2/5 täytteestä)
4. Lisätään Daim-rouhe 3/5 täyttestä.
5. Levitetään Daimia sisätävä täyte kakkupohjan päälle ja painellaan jäiset vadelmat joukkoon.
6. Tasoitetaan kakku kauttaaltaan 2/5 täytteestä.
7. Nostetaan kakku jääkaappiin vetäytymään yön yli. Päällystetään sokerimassalla ja koristeilla vasta seuraavana aamuna.
**Muutin hiukan alkuperäistä täytteen valmistusjärjestystä, sillä halusin erottaa täytteestä osan sokerimassan alle, mutta en halunnut mukaan terävää Daim-rouhetta.**
Koristelu
valmista sokerimassaa
elintarvikevärejä
elintarvikeliimaa
valmista sokerimassaa
elintarvikevärejä
elintarvikeliimaa
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Liisa Ihmemaassa -kakku
Jo pidemmän aikaa olen haaveillut whimsical / mad hatter / topsy turvy -kakun tekemisestä, ja miehen syntymäpäivä tarjosi oivan tilaisuuden yrittää kyseistä kakkutyyliä. Internetistä pitkään selailin valmistusohjeita ja hioin suunnitelmaani. Kakku ei ole kaikista helpoin. Parantamisen varaa jäi, vaikka onnistuinkin omasta mielestäni kohtuullisen hyvin (kuvissa kakku näyttää surkeammalta kuin olikaan, sillä kuvaajan taidot eivät riittäneetkään hämärässä kuvaamiseen). Suurimman virheen kuitenkin tein täytevalinnassa. Varsinkin vadelma-mascarponetäyte (Kinuskikissan blogista) ei ihanuudestaan huolimatta ollut riittävän "napakka" valinta, vaan alempi kakku painui kasaan ja koristeena ollut sokerimassa ryppyyntyi ikävän näköisesti. Ihan hyvin kakku kuitenkin lopulta pysyi kasassa näinkin, sillä kostutin kakkua vain vähän. Ongelma oli lähinnä siis esteettinen. En kuitenkaan halunnut lähteä pelkkään maustettuun kakkupohjaan vain rakenteen vuoksi, sillä mielestäni kakussa pitää olla mehevyyttä. Liivatetta käyttäen olisi ehkä saanut paremman rakenteen tälläkin täytteellä - olisipa vain tullut mieleen tekovaiheessa. Ongelman olisi ehkä voinut ratkaista myös käyttämällä jalallista välipohjaa kahden kakun välissä mutta, kun en sellaista satu tällä hetkellä omistamaan, oli tyhjästä paha nyhjäistä.
Kakkupohja
(tein näitä kaksi, jotta sain kakkuun riittävästi korkeutta)
3 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 1 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä.
Suklaakakkupohja
4 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja, joista osa (n. 1/3) kaakaojauhetta + 2 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 25 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä.
**Kosteutetaan varovasti eli käytetään kaikkien kakkupohjien kosteuttamiseen vain 1- 1 1/2 dl vaniljamaitoa (1 1/2 dl maitoa + 1 tl vaniljasokeria).**
Täytteet
täyte 1: Vadelma-mascarponetäyte
(alkuperäinen ohje Kinuskikissan blogi)
1 1/2 dl kuohukermaa (itse käytin Flora Vispiä)
1/2 prk (=125 g) mascarpone-juustoa
1/4 dl sokeria
1 (= 56g) Daim-patukka rouhittuna
75-100 g suomalaisia vadelmia (jäisiä)
1. Vaahdotetaan Flora vispi.
2. Lisätään joukkoon mascarpone-juusto, sokeri ja rouhittu Daim-patukka.
3. Vatkataan, kunnes täyte on riittävän jämäkkää.
(4. Levitetään kakkupohjan päälle ja painellaan jäiset vadelmat joukkoon.)
Täyte 2: Valkosuklaavaahto
(alkuperäinen ohje Kinuskikissan blogi)
1 dl Flora vispiä
50 g vaniljarahkaa
65 g valkoista suklaata
1. Vatkataan Flora vispi vaahdoksi ja lisätään joukkoon rahka.
2. Sulatetaan valkosuklaa varovasti mikrossa ja lisätään täytteen joukkoon. Sekoitetaan.
Kakun kokoaminen
**Kakun kokoamiseen löytyy useita hyviä ohjeita ympäri internettiä (myös videoita), mutta mm. mysweetandsaucy -blogista löytyy hyviä vaihekuvia.**
1. Piirretään leivinpaperista ympyrä, joka on halkaisijaltaan 1-2 cm pienempi kuin vaaleat kakkupohjat. Leikataan molemmat vaaleat kakkupohjat saman kokoisiksi mallin avulla. Halkaistaan kakkupohjat ja tehdään yhdestä halkaistusta kakkupohjasta vinoleikkaus. Täytetään vadelma-mascarponetäytteellä ja kootaan muotoon. Leikataan myös ylemmän kakun "kolo" valmiiksi. Nostetaan jääkaappiin jähmettymään / vetäytymään.
2. Leikataan suklaakakkupohja 4 osaan. Piirretään leivinpaperiin ympyrä, jonka avulla suklaakakkuneljänneksistä leikataan 3 samankokoista ympyräpalaa. Halkaistaan 2 leikattua ympyränmuotoista kakkupaa ja tehdään kolmannesta vinoleikkaus. Täytetään valkosuklaavaahdolla ja kootaan muotoon (käytetään apuna reunakalvosta tehtyä "tötteröä"). Nostetaan jääkaappiin jähmettymään / vetäytymään.
3. Sivellään kakut Lemon curdy -tahnalla, jotta sokerimassakuorrutus olisi helpompi levittää.
**Kokeilin Lemon curdy -tahnaa ensimmäistä kertaa ja se on rakenteeltaan ihanteellista sokerimassan olle. Tahna on kuitenkin voimakkaan sitruunaista ja erittäin makeaa, joten ei ehkä paras valinta näidän täytteiden kanssa.**
4. Päällystetään molemmat kakut sokerimassalla. Koristellaan "kiinteät koristeet" kakkuihin ennen kakkujen pinoamista ja nostetaan "irtonaiset koristeet" paikolleen vasta kakkutornin kokoamisen jälkeen.
Koristelu
valmista sokerimassaa
elintarvikevärejä
elintarviketussi
elintarvikeliimaa
lauantai 20. lokakuuta 2012
Oktonautit-kakku
Tänä viikonloppuna juhlittiin jo toiseen kertaan 5-vuotiasta esikoistani ja tällä kertaa juhlien teema oli Oktonautit ja synttärikakku sen mukainen. Tämä kakku on varmasti suuritöisin, jonka olen tähän mennessä tehnyt, mutta hieno siitä tuli! Pohjalle leivoin 4-munan kakun ja alusta (Cup-A:ta) varten tein tavallisen kääretorttupohjan, josta kokosin aluksen pala palalta. Täytteeksi sekä pohja että alus saivat Kinuskikissan reseptikirjasta löydetyn Kinuski-puolukkatäytteen. Ennen kakun kuorruttamista sokerimassalla sivelin kakun pintaan omenamarmeladia. Kuorrutteet ja koristeet lisäsin kakkuun vain joitain tunteja ennen tarjoilua, joten marmeladi toimi jälleen hyvin. Sokerimassan kaulitsin kakun päälle mahdollisimman ohuena, joten myöhään illasta huomasin massan jo joistain paikoista lähteneen sulamaan ja valumaan. Onneksi juhlat olivat silloin jo turvallisesti juhlittu ja kakkukin suurimmaksi osaksi syöty. Mitenköhän leipomot yms. saavat kakut kestämään esim. seuraavaan päivään? Sokerikuorrute on varmasti ainakin paksumpana kerroksena kuin minun tekemissäni kakuissa. Olisko siinä koko taika? Itse suosin kuitenkin mieluummin ohutta kerrosta massaa, jotta kakun muut maut pääsevät paremmin esiin ja siksi valmistan yleensä koristukset vasta tarjoilupäivän aamuna.
Kääretorttupohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoitetaan muut aineet keskenään ja lisätään vaahtoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 asteessa 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.
Kakkupohja
4 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
kolmanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 2 tl leivinjauhetta
1. Voidellaan irtopohjavuoan reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jouhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 astetta 40 min
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä ja halkaistaan siten, että saadaan kaksi väliä.
6. Kostutetaan vaniljamaidolla ( ~ 1 dl maitoa + 1/2 tl vaniljasokeria)
Kinuski-puolukkatäyte (alkuperäinen ohje Kinuskikissalta), tässä ohje ~ 1,5-kertaisena
Kinuskikastike:
2,25 dl kuohukermaa
2,25 dl fariinisokeria
Kerma-tuorejuustovaahto:
2,25 dl kuohukermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 ½ liivatelehteä
3 rkl vettä
100 g (jäisiä) puolukoita
1. Valmistetaan ensin kinuskikastike. Mittataan kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumennetaan sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja keitetään parin minuutin ajan. Annetaan kastikkeen jäähtyä (kylmä vesihaude nopeuttaa).
2. Vaahdotetaan kerma ja sekoitetaan joukkoon tuorejuusto.
3. Vatkataan kylmä kinuskikastike vaahdoksi ja sekoitetaan kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen.
4. Laitetaa liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
5. Lisätään liivateseos ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
6. Lisätään joukkoon jäiset puolukat ja levitetään täyte kostutetun pohjan päälle.Tehdään reunakalvon avulla kakkupohjaan 2 väliä täytettä (kumpaankin väliin 1/3 täytteestä) ja loput täytteestä levitetään tasaiseksi kerrokseksi puolikkaan kääretorttulevyn päälle (toinen puoli kääretorttulevystä jätetään ilman täytettä, "päälilevyiksi", aluksen rakentamista varten ).
7. Hyydytetään täytteet jääkaapissa yön yli ennen aluksen rakentamista, massalla päällystämistä ja koristeiden kiinnittämistä.
Koristelu
valmis sokerimassa
elintarvikeväri
elintarviketussi
kaakaojauhe
elintarvikeliima koristeden rakentamista ja kiinnittämistä varten
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Prinsessakakku
Vanhempi tyttöni sai 4-vuotissyntymäpäivänään (11/2011) toivomansa prinsessakakun, jossa oli kaikkien lempiprinsessojen kuvat maalattuna sokerimassalle. Tämän(kin) kakun täyte on tässä kuukausien kuluessa hukkunut jonnekin reseprivihkoni uumeniin, enkä millään pysty tässä vaiheessa palauttamaan mieleeni edes oliko kakussa marja- vai hedelmätäyte. Halusin kuitenkin lisätä kakun tänne blogiin, sillä mielestäni prinsessojen kuvat onnistuivat kerrassaan mainiosti.
Kakkupohja
4 munaa
1 1/4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1. Vaahdotetaan huoneenlämpöiset munat ja sokeri.
2. Sekoitetaan keskenään jauhot ja leivinjauhe ja lisätään seos vaahtoon varovasti käännellen.
3. Kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paistetaan 175 asteessa noin 40 min
4. Kumotaan hiukan jäähtyneenä.
Täyte
**valitettavasti tieto täytteestä on hukassa**
Koristelu
Flora Vispi
kaupasta ostettu valmis sokerimassa
elintarvikevärit
elintarviketussi
koristerakeita
kimalletomuväri (helmiäsikerma)
**Kuvan sokerimassan päälle tein samalla tekniikalla kuin Pyöräilykakussa.**
Pyöräilykakku
Mies sai tämän kakun mitalikakkuna syyskuussa 2011. Kakkua tehdessäni kokeilin ensimmäistä kertaa maalata kuvan kaulittuun sokerimassalevyyn ja onnistuin siinä mielestäni ihan hyvin - laji on ainakin tunnistettavissa. Tämän kakun täyte on valitettavasti unohtunut tässä puolen vuoden aikana, mutta maukasta oli kuulemma.
Kakkupohja
4 munaa
1 1/4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1. Vaahdotetaan huoneenlämpöiset munat ja sokeri.
2. Sekoitetaan muut ainekset ja lisätään joukkoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 astetta 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.
5. Täytetään mieleisellä täytteellä, tässäkin varmaan oli kermaa, rahkaa ja marjasosetta.
Koristelu
kaupasta ostettua valmista sokerimassaa
elintarvikevärejä
elintarviketussi
leivinpaperia ja hammastikku tai muu sopivan terävä työkalu
1. Hahmotellaan leivinpaperille haluttu kuva lyijykynällä.
2. Kaulitaan sokerimassa oikean kokoiseksi ja leikataan veitsellä ylimääräiset reunat pois (säästä reunat, sillä maalausvaiheessa värisävyjä kannattaa kokeilla reunapaloihin).
3. Asetetaan leivinpaperi kuva puoli ylöspäin massan päälle ja painellaan varovasti hammastikulla viivojen mukaan painaumia leivinpaperin päältä sokerimassaan.
4. Annetaan massan hiukan kuivua ja piirretään sitten painaumien mukaan elintarviketussilla kuvan ääriviivat sokerimassaan.
5. Maalataan kuva elintarvikeväreillä ja annetaan kuivua.
6. Nostetaan valmis kuva varovsti kakun päälle ja viimeistellään reunat kermavaahdolla.
**Kuvan ääriviivojen hahmottelun sokerimassan päälle varmaan voisi tehdä helpomminkin, mutta näin se nyt ainakin onnistui.**
Muumikakku

Tämän kakun tein esikoistytön 3-vuotissyntymäpäiville (10/2010). Tämän kakun myötä tutustuin ensimmäistä kertaa sokerimassaan. Sokerimassan valmistusohje on muokattu Ruokaohjeita ja herkkuja à la Marie -blogista löytyneestä ohjeesta.
Kakkupohja
4 munaa
1 1/4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1. Vaahdotetaan huoneenlämpöiset munat ja sokeri.
2. Sekoitetaan keskenään jauhot ja leivinjauhe ja lisätään seos vaahtoon varovasti käännellen.
3. Kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paistetaan 175 asteessa noin 40 min
4. Kumotaan hiukan jäähtyneenä.
Täyte (muistaakseni)
kermavaahtoa
rahkaa
marjasosetta
Koristelu
kermavaahtoa
sokerimassaa
Sokerimassan.
635 g tomusokeria
3/4 valkuaista
3/4 rkl sitruunamehua
1,5 rkl nestemäistä glukoosia
1/2 rkl glyseriiniä
(esanssia)
(elintarvikevärejä)
1. Siivilöidään noin puolet tomusokerista leivonta-astiaan.
2. Lisätään valkuainen ja sekoitetaan, kunnes alkaa jähmettyä.
3. Lisätään sitruunamehu ja sekoitetaan tasaiseksi.
4. Lisätään puolet jäljellä olevasta tomusokerista ja sekoitetaan tasaiseksi.
5. Lisätään glyseriini ja nestemäinen glukoosi sekä sen verran tomusokeria, että massa alkaa jähmettyä.
(maustetaan massa esim. 6 tippaa minttuesanssia)
6. Sihdataan somusokeria pöydälle ja aletaan työstää/vaivata massaa. Lisätään tomusokeria, kunnes massa ei enää ole tahmeaa.
7. Vaivataan vielä 10 min.
(värjätään massaa tarvittaessa)
8. Kääritään valmis massa tiiviisti kaksinkerraiseen kelmuun ja suljetaan rasiaan mahdollisimman ilmatiiviisti. Valmis massa säilyy muotoilukelpoisena noin viikon, valmiiksi muotoillut koristeet (leivontablogien perusteella) useamman kuukauden.
**Massan värjääminen jo valmistusvaiheessa on kaikkein helpointa. Kuivunutta massaa ts. valmiita koristeita on helppo maalata elintarvikeväreillä.**
**Tähän kakkuun kului noin 2 annosta sokerimassaa.**
**Pienet yksityiskohdat on helpoin tehdä elintarviketussilla piirtämällä.**
Puh-kakku
Tämän kakun leivoin vanhemman tyttäreni 2-vuotissyntymäpäiville (10/2009). Kakun ohje on muokattu Perhekerho-nettisivuilla olleesta Nalle Puh -kakkuohjeesta.
Kakkupohja (kääretorttupohja)
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajouhoja
1 tl leivinjauhetta
1. Vaahdotetaan huoneenlämpöiset munat ja sokeri.
2. Sekoitetaan muut ainekset ja lisätään joukkoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 astetta 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.
5. Leikataan oikeaan muotoon.
Täyte
1 prk vaniljan makuista tuorejuustoa
1 prk mansikkakermaa
mansikoita ja mansikkamehua
1. Kostutetaan pohjaa hiukan mansikkamehulla.
2. Vaahdotetaan kerma ja lisätään joukkoon tuorejuusto.
3. Levitetään väliin mansikat ja kerma-tuorejuustoseos. Kootaan kakku muotoonsa täyttämisen yhteydessä.
Koristelu
Kuorrutus
1 prk appelsiinituorejuustoa
1 prk mangososetta
1 prk aprikoosisosetta
1-2 dl tomusokeria
1. Valmistetaan kuorrutus sekoittamalla kaikki ainekset yhteen.
2. Levitetään kakun päälle.
**Levitys on hiukan hankalaa, sillä kuorrute on ei ole kovin jähmeää. Tomusokeria lisäämällä kuorrutteesta saisi varmasti jämäkämpää.**
Koristeet
lakunauhaa
suklaakarkkeja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)