Näytetään tekstit, joissa on tunniste kääretorttupohja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kääretorttupohja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Linnakakku


Juhlimme tänään tyttäremme 4-vuotissyntymäpäiviä prinsessateemalla ja siksipä kakustakin tuli linna. Kakusta tuli iso, joten kakkupohjia leivoin 2 kpl ja torneja varten tein vielä kääretorttupohjan. Kakun väliin laitoin kahta erilaista täytettä: kuningatartäytteen ja valkosuklaavaahtotäytteen, jonka ohjeen olen alunperin löytänyt Kinuskikissan blogista. Kakku onnistui loistavasti. Tukirakenteet pitivät linnan hyvin kasassa ja täytteet olivat sopusoinnussa. Työläs kakku, mutta oli kyllä kaiken vaivan arvoinen.

Kakkupohja 1

4 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 2 tl leivinjauhetta

1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä. Halkaistaan jäähtyneeseen kakkupohjaan kaksi väliä.

Kakkupohja 2

2 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
komanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 1 tl leivinjauhetta

1. Voidellaan irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jauhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 asetetta n. 40 min.
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä. Halkaistaan jäähtyneeseen kakkupohjaan kaksi väliä.

 Kostutetaan molemmat jäähtyneet ja halkaistut kakkupohjat vaniljamaidolla (yhteensä 2 dl maitoa + 2 tl vaniljajauhetta).

Kääretorttupohja  

4 munaa
1 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

1. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoitetaan muut aineet keskenään ja lisätään vaahtoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 asteessa 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille. (Kääretorttupohja puolitetaan ja käyttetään vain toinen puoli. Ei kostutusta.)

Täyte 1: Kuningatartäyte

7 liivatelehteä
4 dl Flora vispiä
2 prk omenaista kuningatarsosetta
300 g rahkaa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
vettä

1. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdotetaan Flora Vispi ja lisätään vaahdon sekaan rahka, sokeri, vaniljasokeri ja sose.
3. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
4. Lisätään liivatevesi ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.

Täyte 2: Valkosuklaavaahto
(alkuperäinen ohje Kinuskikissan blogi)

2 dl Flora vispiä
100 g vaniljarahkaa
130 g valkoista suklaata

1. Vatkataan Flora vispi vaahdoksi ja lisätään joukkoon rahka.
2. Sulatetaan valkosuklaa varovasti mikrossa ja lisätään täytteen joukkoon. Sekoitetaan.

Kakun kokoaminen

Kakkupohjien kostuttamisen jälkeen kootaan molemmat kakut täytteineen ensin irtopohjavuokiin reunakalvojen avulla ja annetaan jähmettyä muotoonsa. Täytetään kakkupohjien ensimmäinen väli ja kääretorttupohjan puolikas kuningatarvaahdolla ja kakkupohjien toinen väli suklaavaahdolla. Kääretoerttupohja rullataan napakasti leivinpariin. Sekä kääretorttu että täytetyt kakut saavat asettua jääkaapissa yön yli.

Seuraavana päivänä pinotaan kakut välilevyn ja tukipilarien avulla päällekäin. Päällystetään kakut kauttaaltaan sokerikreemillä (alkuperäinen ohje Kinuskikissan blogi).

125 g voita tai margariinia
1 tl vaniljasokeria
250 g tomusokeria
1 rkl vettä

Pehmennetään voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisätään vaniljasokeri. Sekoitetaan tomusokeri voin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Lisätään lopuksi vesi ja vatkataan vielä hetken aikaa. Notkistetaan kreemi lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä.

Leikataan lopuksi päällimmäiseen kakkuun kaksi pientä lovea kahta isompaa tornia varten,

Koristelu

valmista sokerimassaa ja kaulintamassaa
jäätelöihin tarkoitettuja vohvelitötteröitä
elintarvikeliimaa ja elintarvikevärejä

**Tornien huiput ovat reunoista tasoitettuja jäätelötötteröitä, joiden pinta on päällystetty sokerimassasta muotilla otetuilla ympyröillä. Kiinnitykseen on käytetty elintarvikeliimaa.**

**TKutakin tornia tukemaan on työnnetty mehupilli.**

**Muurit ovat kaulintamassaa, johon kuviot on tehty veitsellä painamalla.**

**Linnan ovi on sokerimassaa, joka on värjätty ruskeaksi kaakaojauheella.**

**Koristeet on valmistettu sokerimassasta muotteja käyttämällä.**

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Barbie-kakku


Pitkään aikaan ei ole ollut aikaa eikä intoa kakkujen valmistamiseen, vaan tarmo on mennyt arjesta selviytymiseen. Tänä viikonloppuna oli kuitenkin aika jälleen kaivaa kipot ja kupit esiin, kun juhlittiin nuoremman lapsen 3-vuotissyntymäpäivää. Synttäreitä mentiin enemmän tai vähemmän prinsessallisella teemalla, joten kakuksi valikoitui Barbie-kakku, jossa Barbien hame on tehty kakusta. Sesongin herkkuja ovat mansikat ja raparperi, joten niitä päätyi siis kakunkin väliin. Kakun täyte on kopioitu melkeinpä suoraan Pullan paikka -blogista (Charlotte russe raparperista).

Kääretorttupohja  

huom. valmistetaan 2 kääretorttupohjaa

4 munaa
1 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

1. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoitetaan muut aineet keskenään ja lisätään vaahtoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 asteessa 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.

Raparperihilloke

1 litra raparperinpaloja (n. 3 iso raparperin vartta)
0,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
ripaus vaniljasokeria

1. Laitetaan sokeri ja vesi kattilaan lämpenemään.
2. Lisätään joukkoon pilkotut raparperinpalat.
3. Keitetään n. 5 min, kunnes raparperit ovat pehmenneet ja hajonneet "hilloksi"
4. Jäähdytetään hilloke ja lisätään vaniljasokeri.

Täyte

200 g vaniljatuorejuustoa
3 1/2 - 4 dl Flora vispiä
2 tl vaniljasokeria
4 dl raparperihilloketta
6 liivatelehteä
3-4 rkl kiehuvaa vettä

+ sulaneita pakastemansikoita tai voi käyttää myös tuoreita mansikoita

1. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdotetaan Flora vispi (ota pieni osa erilleen ja mausta se sokerilla -> tulee kääretortun väliin)
3. Notkeuta hieman vaniljatuorejuustoa ja lisää joukkoon vaniljasokeri ja raparperihilloke.
4. Lisää joukkoon vaahdotettu Flora vispi.
5. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
6. Lisätään liivateseos ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.

Kakun kokoaminen

1. Otetaan toinen kääretorttupohja ja laitetaan sen väliin mansikoita ja sokerilla maustettu kermavaahto.
2. Kääritään kääretorttupohja rullalle ja leikataan siivuiksi.
3. Vuorataan kulhon pohja ja reunat kääretorttusiivuilla.
4. Annostellaan kulhon keskelle jäävään tilaan raparperihilloketäyte (ota 1-2 dl täytettä sivuun)
5. Nostetaan kulhokakku jääkaappiin jähmettymään.

6. Leikataan toisesta kääretorttulevystä ed. kohdassa käytetyn kulhon suun kokoinen ympyrä  ja lisäksi kaksi puolikasta ympyrää, joista muodostuu toinen kulhon suun kokoinen ympyrä.
7. Otetaan ympyrän puolikkaat ja levitetään niiden päälle täytteeksi mansikoita ja talteen otettu 1-2 dl raparperihilloketäytettä.
8. Nostetaan täytteen päälle toinen kääretorttulevystä leikattu ympyrä.
9. Kipataan näiden päälle kulhoon rakennettu ja hyvin jähmettynyt kakku.
10. Kaivetaan kakun keskelle kolo Barbielle ja laitetaan Barbie siihen seisomaan.

Koristelu 

valmista sokerimassa
karkkihelmiä
elintarvikeväriä

Värjätään ja kaulitaan sokerimassa.
Leikataan sokerimassasta sopivan kokoisia paloja ja rakennetaan Barbien hame.
Tehdään karkkihelmistä Barbien hameen takaosaan napitus.

torstai 22. marraskuuta 2012

Satulakakku


Mies kilpaili jälleen koko kesän pyöräilyn alue cup:ssa ja, koska menestystä tuli, löytyi jälleen hyvä syy leipoa kakku. Mies toivoi kakkuunsa lakritsinmakuista täytettä ja kuinka ollakaan sopiva ohje löytyi jälleen Kinuskikissan blogista. Tähän kakkuun hain ideaa enemmänkin muodosta, en niinkään koristeluista, ja mielestäni tässä kakussa yksinkertaisuus toimii hyvin.

Kääretorttupohja

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoitetaan muut aineet keskenään ja lisätään vaahtoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 asteessa 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.

Lakritsiäyte (alkuperäinen ohje täällä)

~ 65 g Kick-patukoita (3,5 kpl patukoita)
0,75 dl kuohukermaa
0,75 dl Flora Vispiä
1 liivatelehti
hiukan vettä

1. Pilkotaan Kick-patukat pieniksi paloiksi ja laitetaan ne kuohukerman kanssa teflonpintaiseen kattilaan.
2. Keitetää, kunnes karkit ovat sulaneet kermaan.
3. Kaadetaan vaahdotusta varten valmiiksi kulhoon. Annetaan olla jääkaapissa, kunnes kastike on täysin kylmää. (Tee kastike mielellään jo edellispäivänä.)
4. Vatkataan kylmä kastike vaahdoksi.
5. Vatkataan Flora Vispi vaahdoksi.
6. Yhdistetään vaahdot ja jatketaan vaahdottamista.
7. Laitetana liivatelehti likoamaan kylmään veteen.Puristetaan liivatteesta ylimääräinen vesi ja laitetaan se kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteen päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehti liukenee) ja sekoitetaan hyvin.
8. Lisätään liivateseos ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
9. Lisätään täyte puolikkaaseen kääretorttupohjaan. Annetaan täytteen jähmettyä jääkaapissa, ennen kakun kokoamista.

Kakun kokoaminen
Leikataan veitsellä kääretorttupohjasta oikeanmuotoisia paloja. Alimmaiset palaset siitä kääretorttupohjasta, johon on levitetty täyte ja ylimmäinen pala täytteettömästä kääretorttupohjan palasta.
Kun kakku on muodossaan, sivellään kakku kauttaaltaan lakritsitäytteellä ennen sokerimassalla päällystämistä.

**Lakritsitäytettä voi valmistaa hieman reilummankin annoksen, jotta sitä riittää myös sokerimassan alle, mutta itse käytin "hukkapaloissa" ollutta täytettä.**

Koristelu

valmis sokerimassa
valmis sokerikuorrute

lauantai 20. lokakuuta 2012

Oktonautit-kakku





Tänä viikonloppuna juhlittiin jo toiseen kertaan 5-vuotiasta esikoistani ja tällä kertaa juhlien teema oli Oktonautit ja synttärikakku sen mukainen. Tämä kakku on varmasti suuritöisin, jonka olen tähän mennessä tehnyt, mutta hieno siitä tuli! Pohjalle leivoin 4-munan kakun ja alusta (Cup-A:ta) varten tein tavallisen kääretorttupohjan, josta kokosin aluksen pala palalta. Täytteeksi sekä pohja että alus saivat Kinuskikissan reseptikirjasta löydetyn Kinuski-puolukkatäytteen. Ennen kakun kuorruttamista sokerimassalla sivelin kakun pintaan omenamarmeladia. Kuorrutteet ja koristeet lisäsin kakkuun vain joitain tunteja ennen tarjoilua, joten marmeladi toimi jälleen hyvin. Sokerimassan kaulitsin kakun päälle mahdollisimman ohuena, joten myöhään illasta huomasin massan jo joistain paikoista lähteneen sulamaan ja valumaan. Onneksi juhlat olivat silloin jo turvallisesti juhlittu ja kakkukin suurimmaksi osaksi syöty. Mitenköhän leipomot yms. saavat kakut kestämään esim. seuraavaan päivään? Sokerikuorrute on varmasti ainakin paksumpana kerroksena kuin minun tekemissäni kakuissa. Olisko siinä koko taika? Itse suosin kuitenkin mieluummin ohutta kerrosta massaa, jotta kakun muut maut pääsevät paremmin esiin ja siksi valmistan yleensä koristukset vasta tarjoilupäivän aamuna.

Kääretorttupohja

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoitetaan muut aineet keskenään ja lisätään vaahtoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 asteessa 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.

Kakkupohja 

4 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
kolmanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja + 2 tl leivinjauhetta

1. Voidellaan irtopohjavuoan reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jouhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 astetta 40 min
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä ja halkaistaan siten, että saadaan kaksi väliä.
6. Kostutetaan vaniljamaidolla ( ~ 1 dl maitoa + 1/2 tl vaniljasokeria)

Kinuski-puolukkatäyte (alkuperäinen ohje Kinuskikissalta), tässä ohje ~ 1,5-kertaisena

Kinuskikastike:
2,25 dl kuohukermaa
2,25 dl fariinisokeria

Kerma-tuorejuustovaahto:
2,25 dl kuohukermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 ½ liivatelehteä
3 rkl vettä
100 g (jäisiä) puolukoita

1. Valmistetaan ensin kinuskikastike. Mittataan kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumennetaan sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja keitetään parin minuutin ajan. Annetaan kastikkeen jäähtyä (kylmä vesihaude nopeuttaa).  
2. Vaahdotetaan kerma ja sekoitetaan joukkoon tuorejuusto.
3. Vatkataan kylmä kinuskikastike vaahdoksi ja sekoitetaan kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen.
4. Laitetaa liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
5. Lisätään liivateseos ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
6. Lisätään joukkoon jäiset puolukat ja levitetään täyte kostutetun pohjan päälle.Tehdään reunakalvon avulla kakkupohjaan 2 väliä täytettä (kumpaankin väliin 1/3 täytteestä) ja loput täytteestä levitetään tasaiseksi kerrokseksi puolikkaan kääretorttulevyn päälle (toinen puoli kääretorttulevystä jätetään ilman täytettä, "päälilevyiksi", aluksen rakentamista varten ).
7. Hyydytetään täytteet jääkaapissa yön yli ennen aluksen rakentamista, massalla päällystämistä ja koristeiden kiinnittämistä.

Koristelu

valmis sokerimassa
elintarvikeväri
elintarviketussi
kaakaojauhe
elintarvikeliima koristeden rakentamista ja kiinnittämistä varten

torstai 19. heinäkuuta 2012

Autot-kakku


Esikoistyttären nimipäivän kunniaksi leivoin Autot-elokuviin liittyvän kakun, koska varsinkin Autot-elokuva on tällä hetkellä yksi hänen lempielokuvistaan. Autojen muotoilu ei selkeästikään ole vahvin taitolajini, mutta sankari onneksi tunnisti lempihahmonsa Salli Carreran (Autot-elokuvasta) ja Holly Shiftwellin (Autot 2 -elokuvasta). En halunnut tehdä kakusta perinteisen kakun mallista, joten rakensin autoille maaston, jossa "ajella". Täytteeksi kakku sai vadelmamarmeladia ja suklaavaahtoa (Kinuskikissan ohje).

Kääretorttupohja

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoitetaan muut aineet keskenään ja lisätään vaahtoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 asteessa 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.

Täyteet 

täyte 1: Vadelmamarmeladi

täyte 2: Suklaavaahtotäyte

1,25 dl Flora Vispiä
50 g vaniljarahkaa
60 g maitosuklaata

1. Vatkataan Flora Vispi vaahdoksi ja lisätään joukkoon rahka.
2. Sulatetaan maitosuklaa varovasti mikrossa ja lisätään joukkoon.

Kakun kokoaminen 

1. Jätetään kakkupohja kostuttamatta.
2. Kootaan kakku siten, että ensin levitetään marmeladi ja sen päälle suklaavaahto. Annetaan suklaavaahdon jähmettyä jääkaapissa ennen kakun kokoamista.
3. Kootaan kakku tarjoilualustalle vapaasti erikokoisia paloja veitsellä leikellen ja sommitellen. Alinta palaa lukuunottamatta ladotaan palat "nurinpäin" eli niin että pohja tulee ylöspäin.
4. Tasoitetaan kakun pinta ohuella kerroksella vadelmamarmeladia niistä kohdista, jotka tullaan peittämään sokerimassalla.

**Kakku olisi voinut olla kosteampikin. En kuitenkaan uskaltanut kostuttaa pohjaa, koska pelkäsin sokerimassan saavan liikaa kosteutta ja lähtevän sulamaan, kun kakku joutui seisomaan jääkaapissa pitkälle seuraavaan päivään ennen tarjoilua.**

Koristelu

valmista sokerimassaa
elintarvikevärejä
elintarvikeliimaa
elintarviketussi
lakritsia (autojen pyöriin)
koristerakeita (kukkien keskustat)
Digestive-keksejä (murennettuna "hiekaksi")

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Palikkakakku



Tämän kakun leivoin kuopuksen 1-vuotissyntymäpäiville. Haasteena kakussa oli saada palikka pysymään kasassa ja hyvin onnistui. Syntymäpäiväsankari ei itse mansikka-aprikoosikakustaan tykännyt vaan sylkäisi kakun pois suutaan, mutta muut vieraat vakuuttivat kakun olevan oikein herkullinen :)

Kääretorttupohja 
(tein pohjia kaksi kappaletta, molemmille täytteille omansa) 

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoitetaan muut aineet keskenään ja lisätään vaahtoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 asteessa 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.

Mansikkavaahtotäyte ja 
Aprikoosivaahtotäyte

1 prk Flora vispiä
1 prk maitorahkaa
2,5 dl mansikkasurvosta (sulaneista pakastemarjoista, mahdollisimman vähän mansikoiden mehua)
6 liivatelehteä
2 prk aprikoosisosetta
1 dl sokeria
tilkka vettä

1. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdotetaan Flora Vispi ja lisätään vaahdon sekaan sokeri ja maitorahka.
3. Jaetaan tehty vaahto kahteen astiaan. Lisätään toiseen puolikkaaseen mansikkasurvos ja toiseen puolikkaaseen 1 purkki aprikoosisosetta (toinen purkki käytetään kasausvaiheessa). Sekoitetaan kummatkin vaahtotäytteet hyvin.
4. Lisätään liivatteet vaahtoihin siten, että aprikoosivaahtoon käytetään 2 liivatetta ja mansikkavaahtoon 4 liivatetta. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
5. Lisätään liivatemehu ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.


Koristelu

valmista sokerimassaa
elintarvikeväriä
elintarvikeliimaa
vaahdotettua Flora Vispiä (1 prk)

Kakkujen rakentaminen

1. Levitetään toisen kääretorttupohjan päälle mansikkavaahtotäyte ja toisen kääretorttupohjan päälle ensin purkillinen aprikoosisosetta ja sen päälle vielä aprikoosivaahtotäyte.
2. Laitetaan kääretorttupohjat täytteineen muutamaksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.
3. Leikataan hyytyneet kääretorttupohjat, kumpikin neljään yhtä suureen neliön malliseen osaan.
4. Pinotaan leikatut kakkuneliöt torniksi siten, että joka toinen väli on aprikoositäytettä ja joka toinen mansikkatäytettä.
5. Jätetään kakku yön yli jääkaappiin asettumaan.
6. Seuraavana aamuna vaahdotetaan Flora vispi ja tasoitetaan kakun reunat.
7. Kaulitaan värjätyt sokerimassat levyiksi ja päällystetään kakku sokerimassalevyillä. Lopuksi liimataan elintarvikeliimalla koristeet palikkakakun päälle ja reunoille.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Ykkönen



Tästä kakusta kaikki alkoi. Esikoistyttöni 1-vuotissyntymäpäiväkakku oli ensimmäinen täytekakku, jonka suunnitteluun hain vinkkejä yhdestä jos toisesta leivontablogista. Kovin paljoa en enää muista kakusta, joka leivoin 10/2008, mutta kirjataan tänne se, mitä vielä muistissa on. Vinkit suklaaperhosten valmistukseen taisin alunperin löytää Kinuskikissalta.

Kakkupohja (kääretorttupohja)

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajouhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vaahdotetaan huoneenlämpöiset munat ja sokeri.
2. Sekoitetaan muut ainekset ja lisätään joukkoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 astetta 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.
5. Leikataan oikeaan muotoon.

Täyte

vaahdotettua kermavaahtoa
marjasosetta

Koristelu

Kermavaahto

vaahdotettu kermavaahto
elintarvikeväri

Suklaaperhoset

suklaa
sokerikuulat

1. Sulatetaan suklaa vesihauteessa suljetussa pakastuspussissa.
2. Leikataan pussista pieni kulma auki ja puristetaan sulanutta suklaata leivinpaperin päälle perhosen muotoon. Apuna voi käyttää leivinpaperin alla tavallista paperia, johon piirretty tussilla perhosen ääriviivat.
3. Koristellaan perhoset sokerikuulilla.
4. Asetetaan valmiit perhoset jääkaappiin jähmettymään esim. pahvista taitettuun V:n malliseen tukeen, joka pitää leivinpaperin ja siinä olevan perhosen siivet halutussa kulmassa.
5. Nostetaan jähmettyneet perhoset varovasti kakun päälle vasta hiukan ennen tarjoilua.