Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaakuorrute. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaakuorrute. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Puunrunko-kakku


Lapseni halusi juhlia 5-vuotissyntymäpäiväänsä Petteri Kani -teemalla, joten siihen sopiva kakku piti saada aikaiseksi. Hetken pohdittuani päätin tehdä puunrunkoa matkiva kakun, jonka päälle Petteri Kanin ystävät Lilja ja Penna päätyivät pötköttelemään. Suklainen kakkupohjaan laitoin kahta eri täytettä vadelma-mascarponetäytettä ja vanilja-mustikkatäytettä. Päällinen ja reunat ovat suklaata. Kakkupohjia tein 2 kappaletta, jotta sain kakkuun riittävästi korkeutta.


Suklaakakkupohja (tein näitä kaksi)

3 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
kolmanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja, joista osa (n. 1/2 dl) kaakaojauhoja + 1 tl leivinjauhetta

1. Voidellaan irtopohjavuoan (n. 22 cm halkaisija) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jouhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 astetta 40 min
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä ja halkaistaan kakkuun kaksi väliä.
6. Kostutetaan vaniljamaidolla (1 dl maitoa + 1/2 tl vaniljasokeria)

Vadelma-Mascarponejuustotäyte (alkuperäinen ohje Kinuskikissa)

4 liivatelehteä
3 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 ½ prk (à 250 g) mascarponejuustoa
2 tl vaniljasokeria
tilkka vettä
kotimaisia vadelmia n. 1,5 dl

1. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdotetaan vaniljakastike ja lisätään vaahdon sekaan mascarponejuusto ja vaniljasokeri.
3. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
4. Lisätään liivatemehu ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
5. Sekoitetaan lopuksi vadelmat täytteeseen.

Vanilja-mustikkatäyte

4 liivatelehteä
1 prk vaniljarahkaa
2 ½ dl Flora Vispiä
200 g mustikoita

1. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdotetaan Flora Vispi ja lisätään vaahdon sekaan vaniljarahka.
3. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vesi ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
4. Lisätään liivatemehu ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
5. Sekoitetaan lopuksi joukkoon mustikat. (Mikäli käytössä on pakastemustikoita, anna niiden ensin sulaa ja lisää joukkoon vain mustikat älä sulamisessa irronnutta mustikkamehua.)

Koristelu

n. 2,5 levyä maitosuklaata
valmis sokerimassa
elintarvikevärejä
elintarvikeliimaa

Kuorrutus

130 g maitosuklaata
3/4 dl kuohukermaa

1. Sulatetaan suklaa ja kerma kattilassa.
2. Annetaan hiukan jäähtyä ja kaadetaan kakun päälle. Tasoitetaan päälle ja reunoille.

Kakun kokoaminen
1)  Kootaan molemmat kakut reunakalvon avulla. Täytetään molemmista kakuista toinen väleistä vadelma-mascarponetäytteellä ja toinen väleistä vanilja-mustikkatäytteellä. Laitetaan myös alimman kakkupohjan "kannen" päälle vadelma-mascarponetäytettä, jotta kakkuja pinotessa kakkujen väliin tulee täytekerros eikä kahta kakkulevyä vastakkain.
2) Annetaan kakkujen vetäytyä yön yli jääkaapissa.
3) Seuraavana päivänä pinotaan kakut päällekäin. Tuetaan keskeltä muoviputkella.
4) Kuorrutetaan suklaakuorrutteella. Tässä vaiheessa ei haittaa, vaikka suklaakuorrutetta ei kunnolla riitä kakun reunoille.
5) Annetaan suklaakuorrutteen jähmettyä jääkaapissa.
6) Sulatetaan mikrossa 1 levy maitosuklaata ja levitetään se ohueksi levyksi leivinpaperin päälle. Laitetaan suklaalevy hetkeksi pakkaseen jähmettymään. Rullataan suklaalevy jähmeettymisen jälkeen leivinpaperin avulla, jolloin suklaasta halkeilee kaarevia lastuja.
7) Kiinnitetään suklaalastut sulalla suklaalla "liimaamalla" kakun reunoille ja annetaan kakun jälleen hetken jähmettyä jääkaapissa.
8) Tasoitellaan sulatetulla maitosuklaalla suklaalastujen välit ja muodostetaan siten kaarnamainen pinta kakulle. Annetaan jähmettyä jälleen jääkaapissa.
9) Koristellaan sokerimassakoristein.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Yksinkertainen suklaa-mansikkakakku


Miehen syntymäpäivän kunniaksi leivottiin tietysti suklainen kakku. Koska leipominen tuli suoritettua yhdessä lasten kanssa, kakusta tuli hyvin yksinkertainen perinteisellä mansikka-kermavaahto-täytteellä.

Suklaakakkupohja

3 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
kolmanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja, joista osa (n. 1/2 dl) kaakaojauhoja + 1 tl leivinjauhetta

1. Voidellaan irtopohjavuoan (n. 22 cm halkaisija) reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jouhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 astetta 40 min
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä ja halkaistaan.
6. Kostutetaan vaniljamaidolla (1 dl maitoa + 1/2 tl vaniljasokeria)

Täyte

sulatettuja pakastemansikoita
kermavaahtoa (n. 1 dl), johon sekoitettuna mansikalla maustettua rahkaa (n. 1/2 prk) ja hiukan sokeria

Kuorrutus

130 g tummaa suklaata
3/4 dl kuohukermaa

1. Sulatetaan suklaa ja kerma kattilassa.
2. Annetaan hiukan jäähtyä ja kaadetaan kakun päälle. Tasoitetaan.

*Suklaata kannattaa hiukan levittää myös reunoilla, sillä KitKat-patukat pysyvät hyvin kiinni, kun ne painaa reunoille suklaan ollessa vielä pehmeää.*

Koristelu

KitKat-suklaapatukoita (1 pussi mini KitKat-patukoita)
sokerimassaa
elintarviketussi
hiukan tomusokeria

torstai 30. toukokuuta 2013

Kukkakakku




Leivoin lasten päiväkotiin kiitos-kakun kesäisellä kukkateemalla. Ei mennyt taaskaan ihan putkeen nämä kakkujutut ja vähän harmitti viedä kakku hoitoon, mutta minkäs tein, kun en uuttakaan voinut ryhtyä leipomaan. Kakusta tuli jälleen kerran liian pehmeä/kostea ja välikerrokseksi tarkoitettu suklaakuori taas kerran "vajosi" kakun sisään eikä jähmettynyt kunnolla edes jääkaapissa. Joku tekniikkavika mulla on tuon suklaakuorrutteen kanssa, kun en koskaan onnistu, vaikka nytkin seurasin tarkalleen Kinuskikissan neuvoja. No niin tai näin pehmeässä kakussa sokerimassa alkoi sulaa ja kakku oli lärvähtäneen näköinen jo hoitoon vietäessä. Mun ainut toivo on siinä, että se edes maistui hyvälle, mutta sitähän mä en saa koskaan tietää. Tässä kuitenkin ohje.

Kakkupohja

3 munaa rikottuna isoon juomalasiin
toiseen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä sokeria
kolmanteen samanlaiseen juomalasiin arvioidaan munien määrää vastaava määrä vehnäjauhoja, joista osa (n. 1/2 dl) kaakaojauhoja + 1 tl leivinjauhetta

1. Voidellaan irtopohjavuoan reunat ja asetetaan pohjalle pohjan kokoiseksi leikattu leivinpaperi.
2. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisätään sekoitetut jouhot varovasti siivilöiden ja käännellen vaahdon sekaan.
4. Paistetaan uunin alatasolla 175 astetta 40 min
5. Kumotaan hiukan jäähtyneenä ja halkaistaan.
6. Kostutetaan vaniljamaidolla (1 dl maitoa + 1/2 tl vaniljasokeria)

Mansikkavaahto-täyte (alkuperäinen ohje Kakkukioskista)

1/2 prk Flora vispiä
1/2 prk maitorahkaa
2 dl mansikkasurvosta
4 liivatelehteä
tilkka mansikkamehua
sokeria

1. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdotetaan Flora Vispi ja lisätään vaahdon sekaan mansikkasurvos ja rahka.
3. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan mehu ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
4. Lisätään liivatemehu ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.
5. Lisätään sokeria maun mukaan.

Suklaakuorrute (sokerimassan alle, alkuperäinen ohje Kinuskikissa)

130 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa

1. Sulatetaan suklaa mikrossa.
2. Lämmitetään kerma kattilassa ja lisätään sula suklaa joukkoon. Sekoitetaan jälkilämmöllä.
3. Annetaan jäähtyä ja kaadetaan kakun päälle. Tasoitellaan lastalla.
4. Annetaan jähmettyä jääkaapissa.

Koristelu

valmista sokerimassaa
elintarvikevärejä ja kaakaojauhetta massan värjäämiseen
elintarvikeliimaa
elintarviketussi

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäiväkakku


Hyvää äitienpäivää minulle! Vaikka olen jo joitakin vuosia leiponut kakuja, en ole koskaan laittanut kakun väliin enempää kuin yhtä täytettä. Niinpä nyt päätin kokeilla kahden täytteen yhdistelmää. Kovin oli vaikea valita kaikista täytevaihtoehdoista, mutta lopulta valitsin täytteiksi valkosuklaavaadon (ohje Kinuskikissalta) ja vadelmavaahdon, joka on ihan oma sovellukseni netistä löytämistäni vadelmavaahtotäyteohjeista. Ja jotta kaikki kakkuni eivät olisi aina samanlaisia, päätin myös perinteisen sokerikuorrutteen sijaan tehdä kakulle suklaakuorrutteen - tosin reunoille tyydyin tekemään kermavaahtopursotukset, koska suklaakuorrutteen saaminen reunoille nätisti on minulle hankalaa. Jostain syystä vain kermavaahto jäi jälleen kerran liian löysäksi (vaniljakreemijauheen lisäämisestä huolimatta) ja pursotukset vähän lässähtivät kasaan. Tarvinnee vaan harjoitella lisää oikeanlaisen kermavaahdon ja pursotusten tekemistä.

Kääretorttupohja

4 munaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoitetaan muut aineet keskenään ja lisätään vaahtoon siivilöiden ja varovasti käännellen.
3. Kaadetaan taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistetaan 200 asteessa 8 min.
4. Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille.
5. Leikataan jäähtynyt kakkulevy neljään samankokoiseen osaan.

Täyteet 

täyte 1: Suklaavaahtotäyte

1,25 dl Flora Vispiä
50 g vaniljarahkaa
60 g valkosuklaata

1. Vatkataan Flora Vispi vaahdoksi ja lisätään joukkoon rahka.
2. Sulatetaan valkosuklaa varovasti mikrossa ja lisätään joukkoon.

täyte 2: vadelmavaahtotäyte

1,25 dl Flora Vispiä
50 g vaniljarahkaa
n. 1/3 prk vadelmamarmeladia (koko purkissa 230 g)
2 liivatelehteä
tilkka vettä

1. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdotetaan Flora Vispi ja lisätään vaahdon sekaan rahka ja marmeladi.
3. Puristetaan liivatteista ylimääräinen vesi ja laitetaan ne kippoon. Kuumennetaan vese ja lisätään sitä liivatteiden päälle muutama lusikallinen (sen verran että liivatelehdet liukenevat) ja sekoitetaan hyvin.
4. Lisätään liivatevesi ohuena norona täytteen sekaan samalla hyvin sekoittaen.

Kakun kokoaminen 

1. Jätetään kakkupohja kostuttamatta.
2. Kootaan kakku siten, että 1. väliin tulee suklaavaahtoa, 2. väliin tulee vadelmavaahtoa ja 3. väliin tulee suklaavaahtoa.
3. Tasoitetaan kakun reunat lopulla suklaavaahdolla.
4. Tasoitetaan kakun pinta ohuellaa kerroksella vadelmamarmeladia, jotta suklaakuorrutteen levittäminen olisi helpomapaa.

Suklaakuorrute

65 g tummaa suklaata
0,5 dl kuohukermaa

1. Sulatetaan varovasti suklaa mikrossa.
2. Lämmitetään kerma kattilassa, mutta ei anneta missään nimessä kiehua. Levy kiinni, kun kerma on lämmennyt!
3. Lisätään kerman joukkoon sula suklaa ja sekoitetaan hyvin levyn jälkilämmössä.
4. Jäähdytetään samalla hiukan sekoittaen.
5. Kaadetaan kakun päälle ja levitetään tasaiseksi paletteiveitsellä tai vastaavalla.
6. Annetaan jäähmettyä jääkaapissa ennen koristeluja.

Koristelu

1/2 prk Flora Vispiä vaahdotettuna
valmista sokerimassaa
elintarvikeväriä


Vaahdotetaan Flora Vispi siten, että lisätään vaahdotuksen loppuvaiheessa vaahdon joukkoon 1 rkl vaniljakreemijauhetta varovasti siivilöiden. Säilytetään vaahto jääkaapissa ja otetaan sitä pursotukseen vain pieni määrä kerrallaan.

**Sokerimassakoristeet olin tehnyt jo aiemmin ja säilyttänyt huoneenlämmössä kannellisessa rasiassa.**